January 22, 2016

FAKTOJA MINUSTA


Paremman idean puutteessa päätin tehdä postauksen asioista, jotka tekevät minusta minut. Faktoiksikin kutsutaan. Näitähän on joka blogi pullollaan ja uusia tulee tasaisin väliajoin, joten mietin että miksi en liittyisi joukkoon ja kirjoita itsekin oudoista/hulluista tavoistani.

1. Jatkuva tarkistaminen
    En vaan pysty lähtemään kotoa, ennen kuin olen sataan kertaan tarkistanut onko kahvinkeitin ja hella kiinni. Siltikin, vaikka meidän kahvinkeitin on itsestään sammuva. En voi sanoa olevani totaalisen pimahtanut, sillä olen kaksi kertaa jättänyt hellan auki, kun olen lähtenyt töihin ja on muuten ollut kotona hiukan lämmin! Myös kahvinkeitin on jäänyt päälle, kun asuin yksin ja sitä mustaa tervaa olikin kiva jynssätä pois keittimestä. Tällä viikolla olen muuten jättänyt hellan päälle kaksi kertaa. Pistetään flunssan piikkiin :-D
No, sitten kun nämä on hoidettu, niin käsilaukku pitää ainakin kolme kertaa tutkia, onhan se lompakko ja kännykkä mukana. Avaimia pidän koko ajan kädessa, niin kauan kunnes olen ulkona. Sitten alkaakin oven rynkyttäminen. On se lukossa ja eikun ulos. Vai oliko sittenkään? Takaisn ylös katsomaan. Joo kyllähän se oli, tälläkin kertaa.

2. Puhelut
    Mä vihaan puhua puhelimessa! En tiedä mikä siinä on niin kamalaa, mutta jos on vaan mahdollista hoitaa asia vietillä, niin sen teen. Oikeastaan ainoat, joille vastaan on viralliset puhelut, Liine ja perheenjäsenet. No miehelle vastaan myös, mutta hän harvoin soittaa. Itse en soita melkein ikinä. Paitsi Liinelle, se mokoma ei vastaa viesteihin :-D

3. Oma paikka
    Se on jännä, mutta mulla on aina töissä oma paikka taukohuoneessa, kotona sohvalla, äidillä ja isällä ruokapöydässä ja jos mun paikka on viety, niin menee pasmat ihan sekaisin. Sitten vaan pyörin ihmeissäni ympyrää ja mietin, että mihin nyt istun. Vaikka olisi vapaita paikkoja muuallakin. Ai niin! Tämä pätee myös bussissa.

4. Olen vaikea
    Saatan esimerkiksi sanoa mihin aikaan tulen johonkin ja sitten en menekään. Soitan kyllä aina ja ilmoitan asian, mutta se ei tee tästä tavasta yhtään hauskempaa muille. Isäni ja äitini saavat erityisesti kärsiä tästä. Ja yleensä mulla ei ole mitään sen kummallisempaa syytä siihen. Tapa ärsyttää itseänikin ja olen yrittänyt päästä siitä eroon, mutta on vaan kauhean vaikea sanoa ei. Helpompi sanoa joo ja keksi tekosyy. Äh, olen kamala!

5. Mulla on puhelin aina äänettömällä
    Siis ihan aina. Siksi en usein edes kuule kun joku soittaa. Tämä tapa mulla on ollut aina, joku siinä puhelimen pirinässä saa mut äärettömän ahdistuneeksi. Varmaan se, että joudun vastaamaan :-D

6. Projektit
    Mulla on paljon ideoita, osa hyviä ja osa todella huonoja. Lähden aina täydellä innolla suunnittelemaan jotain, vaikka valokuva-albumia. Nämä projetit usein loppuvat siihen, että olen vain tehnyt kauhean sotkun, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Ja sitten uutta projektia kehiin!

7. Laatu korvaa määrän
    Mulla ei ole kovin laaja ystäväpiiri, mutta ne ystävät mitä mulla on, ovat aivan uskomattomia. 

8. Olen keskimmäinen
    Mulla on isosisko ja pikkuveli. Luulisi olevan keskimmäisen lapsen syndrooma, mutta ei. Voi olla, että sain jopa eniten huomiota (lue; huolta aikaan). Ei varmaan ollut enemmän vapauksiakaan. Kyllä aika tasapuolinen trio oltiin. 

9. Tatuoinnit
    Niitä on kolme. Tai periaatteessa neljä, miten sen nyt ottaa. Lisää ei tule ja yksi näistäkin saisi lähteä. 

10. Haluan yhden lapsen
     Mutta varmaan kannattaisi hankkia kaksi, koska perheen ainoat lapset ovat lähestulkoon ain lellittyjä, eivätkä osaa jakaa mitään. Tai sitten syön aina itse puolet lapseni nallekarkeista. Mutta katsotaan nyt tuleeko sitä yhtäkään. Vaihtoehtona on tietysti ne 20 kissaa...


11. Hauska
      Luulen, että mulla on silloin tällöin ihan hyviäkin juttuja. Ainakin joskus joku nauraa ja useimmiten se on jopa joku muu kuin minä itse. Ei kai, en ikinä naura omille jutuilleni. 

12. Turkulainen
      Joo, tämä ei varmasti ole keneltäkään jäänyt huomaamatta, mutta pakko sitä on joka postauksessa korostaa. Ei vaan. Oikeasti tämä tuli mieleen siitä, kun täällä pääkaupunkiseudulla esimerkiksi myyjä saattaa tervehtiä sanomalla "terve". En edes kiinnittänyt alussa siihen mitään huomiota, ennen kuin huomasin toistuvasti näissä tilanteissa halua vastata "sairas". Niinkin lyhyt matka kuin Turkuun on, niin ei siellä kukaan sano "terve" :-D

13. Tuo 12 ei siis oikeasti kuulut tähän listaan, halusin vain kertoa tuon tarinan ovelasti naamioituna.

14. Lopetin puhumisen 5-vuotiaana
     Siskoni rakastaa kertoa tätä tarinaa kaikille. Mutta tosiaan, kai se meni niin, että joku kaunis päivä vain päätin, että mulla ei enää ole mitään sanottavaa ja olin siis  hiljaa. Kuuroksi epäiltiin ja tehtiin tutkimuksia, äiti varmasti meinasi repiä hiukset päästään mun kanssa. Nyt alkaa taas pikkuhiljaa juttu kulkea :-D Vieläkään ei ole kauheasti asiaa, mutta kunhan puhun lämpimikseni

15. Avustaja
      Olen 14-vuotiaasta asti tehnyt avustuksia elokuvissa ja TV-sarjoissa. Mut on voinut bongata esimerkiksi Luokkakokouksesta, Henkesi Edestä, Salatut Elämät, Syke ja mustat lesket tyyppisistä jutuista. Hauska harrastus on. 

-V

No comments:

Post a Comment

Thank you for sharing your thoughts. I will answer asap :)